![]() |
Irjala Auli
Meren selkä taittuu
Kertomuksia Kristiinan purjehdukselta
Auli Irjala ja Hannu Aulin toteuttivat yhdessä unelman, johon kumpikaan ei olisi pystynyt yksin. Neljä vuotta ja kolme kuukautta he asuivat pienessä veneessä ja purjehtivat matkan, joka olisi riittänyt kahteen maapallon kiertoon.
Matkalaiset saavuttivat ensimmäisinä suomalaisina huvipurjehtijoina Grönlannin, moottoroivat Amerikan mantereen poikki pitkin Suuria järviä, Mississippiä ja muita jokia, purjehtivat kolme kertaa Tyynen valtameren halki sekä viettivät vuoden pienessä kalastajakylässä Alaskassa.
Auli Irjala kertoo s/y Kristiinan matkan tapahtumista ja ihmisistä, kohdemaiden luonnosta ja kulttuurista eläytyen ja perehtyneesti. Tekstin lomaan sijoitetut autenttiset päiväkirjamerkinnät kuvaavat rehellisesti, kuinka vuosien yhdessäolo ahtaassa veneessä vaikuttaa parisuhteeseen ja elämänarvoihin sekä miltä erilaisten kulttuurien ja ihmisten kohtaaminen tuntuu.
Meren selkä taittuu tempaa mukaansa niin veneilijän kuin nojatuolimatkailijankin.
Tarjous 15 €34 €
|