|
Ahola Joel
Lounais-Suomen retkeilyopas
Retkeilyopas perheen päiväretkille ja aktiiviharrastajan reppuun.
Lounais-Suomen retkeilyopas esittelee Varsinais-Suomen ja Satakunnan parhaat patikkareitit sekä alueen rajojen tuntumassa sijaitsevat valtakunnallisesti merkittävät retkikohteet.
Kirjassa käydään läpi Lounais-Suomessa ja sen läheisyydessä sijaitsevat yhteensä kymmenen kansallis- ja luonnonpuistoa ja lisäksi kymmeniä pitkiä retkeilyreittejä sekä luonnon helmaan johdattavia lyhyempiä polkuja tai päiväretkikohteita. Opas tarjoaa reittivaihtoehtoja patikointiin, pyöräilyyn, hiihtoon ja jopa resiinavaellukseen. Se antaa retkivinkkejä myös veneilijöille ja melojille sekä kertoo saaristokohteista, joihin pääsee yhteysaluksilla.
Kirja esittelee lisäksi alueen lintuvesiä ja opastuskeskuksia sekä Lounais-Suomen kulttuurin ja historian erikoisuuksia, kuten Unescon maailmanperintökohteita. Opas johdattaa retkeilijän myös jo keskiajalla käytössä olleille kulkuväylille ja pyhiinvaellusreiteille.
Joel Ahola työskentelee retkeilytoimittajana. Hän on avustanut säännöllisesti Retki-lehteä vuodesta 2005. Ahola on henkilökohtaisesti käynyt kaikissa Lounais-Suomen retkeilyoppaan kohteissa.
33,90 €
Arvosteluita
Ote Juhani Nurmen kirja-arvostelusta:
Joel Ahola on tehnyt perusteellista työtä. Hän on retkeillyt itse jokaisen kohteen ja saanut siten tarkimman ja koetuimman mahdollisen tiedon. On siinä saanut kävellä, meloa ja kääntää kampea. Reissaaminen ei ole varmastikaan tuntunut työltä. Kirjan tiedollinen anti on kattava ja teksti kulkee hienosti. Sitä on ilo lukea. Pääasiassa kirjoittajan itsensä ottamat valokuvat antavat kirjalle miellyttävän ilmeen ja lisäävät kerrontaan uuden tason. Tekijä on piirtänyt suurimmen osan kartoistakin itse ja niistä paistaa sama huolellisuus.
|