![]() |
Darwin Charles
Beaglen matka
Englannin hallitus lähetti vuonna 1831 kartoitusalus Beaglen Etelä-Amerikan rannikolle tutkimaan Tulimaan vaarallisia vesiä ja muita huonosti tunnettuja alueita. Tehtävä oli haaste 27-metriselle Beaglelle ja sen 26-vuotiaalle kapteenille Robert FitzRoylle. Kapteeni tarvitsi kuitenkin vertaistaan seuraa pitkällä ja kuluttavalla matkalla. Niinpä hänen kutsui vieraakseen ja luonnontutkijaksi 22-vuotiaan teologian opiskelijan Charles Darwinin.
Raamatun kertomus maailman luomisesta otettiin vielä tuolloin kirjaimellisesti. Vasta Darwin puhalsi korttitalon kumoon. Evoluutioteoria alkoi syntyä Beaglen matkalla, etenkin Galapagossaarilla.
Beaglen matka on monitasoinen matkakirja, jota voidaan toisaalta lukea nuoren Darwinin vauhdikkaana seikkailukertomuksena, toisaalta valmistautumisena ajan suureen tieteelliseen murrokseen. Kirja sisältää myös teräviä yhteiskunnallisia havaintoja - niin orjuudesta Brasiliassa kuin intiaanisodista Argentiinassa. Monet Darwinin havainnot ovat päteviä vielä tänäkin päivänä.
Värikuvaliite ja suomentajan kommenttiosuudet kunkin luvun lopussa avaavat Darwinin kohtaamaa luontoa ja 1830-luvun maailmaa meidän aikamme lukijoille.
Tarjous 20 €32,90 €
|