Milloin aloin retkeillä? Äitini vakiovastaus on, että vauvana jo. Äiti kuulemma otti minut lastenvaunuissa mukaan sienimetsään. No, siitä en tietenkään muista mitään. Mutta sienestämiseen kyllä innostuin pikkupoikana ja tutustuin sitä kautta kotiseutuni lähimetsiin. Metsäalue, jota nykyään kutsutaan Sipoonkorveksi, oli ehdoton lempipaikkani. Jossain kohtaa kouluvuosiani huomasin lähteväni sinne polkuja tutkimaan sienestysaikojen ulkopuolellakin. Ehkä tämä oli alku retkeilylleni.

Kävimme perheenkin kanssa jonkun verran retkillä. Mieleen on jäänyt koko päivän kestänyt kesäinen pyöräretki. Itä-Vantaaltakin löytyy maaseutua ja pöliseviä hiekkateitä, ja etenkin Sipoon puolelta. Me muksut lastenistuimissa, äiti ja isä polkivat.

Vantaan ja Sipoon rajaseuduilla oli tuolloin hyvät latuverkostot, joilla tuli hiihdettyä sekä kuntoilu- että retkeilymielessä. Ainakin kerran kävimme Viirilän soilla nuotioretkellä eli suuntasimme hieman latujen ulkopuolellekin. Luulen, että löytäisin vieläkin siihen suon metsäsaarekkeeseen, jossa isä teki repussa kantamistaan klapeista pienen nuotion ja paistoimme nakkeja.

Tällaista pienimuotoista oli retkeilyni pitkälle nuoruusvuosiin asti. Mitään erityisiä retkeilyvarusteita en omistanut. Jalassa sään mukaan lenkkarit tai kumpparit, yllä jotkut ei-ihan-pyhävaatteet. Karttaakaan ei yleensä ollut mukana, vaan tutustuin uusiin metsäpolkuihin ja latuosuuksiin pikku hiljaa, niin että kartta piirtyi mieleeni.

Ensimmäisen useamman päivän retken tein vasta 18-vuotiaana, vuonna 1989. Patikoimme isän ja pikkuveljen kanssa Karhunkierroksen. Oli heinäkuu, hellettä ja hyttysiä. Ainekset siis huonoihin kokemuksiin ja retkeilystä vieraantumiseen. Onneksi niin ei käynyt, vaan meillä oli oikein mukavaa.

Vielä kului muutama vuosi. Sitten, vuonna 1992 istuin kaverini Peten kanssa Teknillisen korkeakoulun vesitalouden luennolla. Muistan luentosalin elävästi. Olimme sopineet, että katsomme luennon jälkeen Saariselän karttaa, sillä kumpaakin kiinnosti lähteä vaellukselle Lappiin. Suunnittelimme reitin siltä istumalta ja muutaman viikon päästä lähdimme kohti Kiilopäätä.

Se lokakuu oli näihin nykysyksyihin verrattuna kylmä. Päivisin oli pakkasta parikymmentä ja öisin enemmän. Olin Karhunkierroksella oppinut, että puolentoista litran Mehukatti-pullo on kätevä juomapullo. Sen saa kahvastaan roikkumaan rinkan lantiovyöhön, ja helteellä vettä tarvittiin paljon. Nyt opin, että se ei olekaan kovin pätevä ratkaisu talviaikaan. Pullohan oli umpijäässä Suomunruoktulle tullessamme. Eikä paksua ja isoa pulloa oikein seuraavina päivinä saanut povitaskuunkaan mahtumaan. En tainnut paljon juoda tuolla reissulla muuta kuin tuvilla.

Mitään kummoisia varusteita ei kummallakaan edelleenkään ollut. Minulla oli isän vanha rinkka ja retkikattiloita. Mikähän makuupussi mahtoi olla, jostain lainassa sekin? Kylmä siinä aina aamuyöstä tuli, kun kamiina ei enää lämmittänyt tupaa.

Suunnistustaitokin oli sillä tasolla, että meidän piti aina karttaa lukiessamme kääntää se kompassin avulla oikeaan suuntaan. Suunnanottoa emme oikein hallinneet. Mutta osasimme me puroja ja polkuja seurailla.

Retkeilyhän ei oikeasti ole mikään varustekeskeinen tai vaikea harrastus. Ensi retkille - suosittelen kuitenkin jotain lempeämpää kuukautta kuin lokakuuta - voi varsin mainiosti suunnata normaalein ulkoiluvaattein ja isompia vermeitä lainaten tai nykyään vaikka vuokraten. Jos harrastus alkaa kiehtoa, vuosien mittaan tulee sitten hiljalleen hankittua parempia välineitä ja samalla kokemus ja taidot karttuvat.

Kaikenlaisista sähläyksistä huolimatta kahlasimme innoissamme parikymmensenttisessä lumessa vajaan viikon kierroksen. Muutaman muunkin retkeilijän näimme ja heiltäkin opimme yhtä ja toista. Portaikoksi jäätynyt Rautuoja jäi erityisesti mieleen.

Tässä reissusta syttyi Lapin-kuume. Ensin koetin pärjätä yhdellä Lapin-reissulla vuodessa, mutta heti kohta oli päästävä kahteen. Tämä tuplaantui taas pian neljäksi vaellukseksi vuotta kohti. Ja saman tien matka jatkui kuuteen tai kahdeksaan vaellukseen vuodessa.

Tätä jatkui usean vuoden ajan. Sitten kävi niin onnellisesti, että minusta tuli perheellinen. Tahti on hieman tasaantunut, mutta useaan kertaan vuoden mittaan on Lappiin päästävä. Lisäksi toki retkeilemme koko perhe kotimaakunnassa tiuhaan.