Valmistuin ajallani rakennusalan diplomi-insinööriksi. Olin kyllä opiskeluaikoina jo huomannut, että rakentaminen tai tekniikka ei minua erityisesti kiinnosta, mutta kun en tiennyt mikä kiinnostaisi. Joku koulu piti valita ja matematiikka kai minut TKK:lle veti.

Meillä jokaisella on kuitenkin vain yksi elämä käytössämme. Vuonna 1997 tämä ajatus kypsyi päätökseksi: haluan tehdä elämässäni jotain, mistä pidän. Vielä parempi olisi, jos se jokin olisi vielä jollain yleisellä tasolla hyvää. No, jälkimmäinen jää nähtäväksi. Tekniikan lisäämisen en kuitenkaan uskonut auttavan yhteistä maapalloamme. Jätin insinöörin työt ja menin eräopaskurssille.

Tämä oli yksi parhaista päätöksistä elämässäni. Ammattitutkinnon suoritettuani en ole kovin paljon eräoppaan töitä tehnyt, vaan opiskeluun kuuluvan työharjoittelun aikana tajusin, että haluan nimenomaan kirjoittaa.

Kymmenisen vuotta olen nyt elättänyt itseni kirjoittamalla retkeilystä. Avustan säännöllisesti Erää sekä Latua ja Polkua ja freelancerina kirjoitan toki välillä muuallekin.

Vuonna 1999 pystytin nettiin Autiotuvat on-line -nimisen sivuston. Vuonna 2000 tapasin muissa merkeissä Editassa tuolloin työskennelleen Seppo J. Partasen, joka kiinnostui luettelostani ja ehdotti että tekisin kirjan autiotuvista.

Samaan aikaan olimme muuttaneet vaimoni kanssa pääkaupunkiseudulta Kainuun perukkaan. Naureskelimme kavereillemme, että kauppaan on matkaa yli 30 kilometriä, mutta lähimpään kansallispuistoon puolet vähemmän. Etätyöksi kirjan kirjoittaminen sopi kuin kartta karttalaukkuun. Kirjantekovuoden Lapin-retket suuntautuivat kaikki sellaisiin kohteisiin, joissa oli minulle uusia tupia.

Innostus kirjan tekoon oli kova, eikä se ole siitä laantunut. Lehtijuttuja on mukava kirjoittaa ja niistä saa rahaakin pikemmin kuin vasta vuoden työnteon jälkeen. Mutta kirjaprojektit ovat sikäli vielä kiinnostavampia, että niissä on pitkäjänteisyyttä ja niissä työn tulos konkreettisena kädessä tuntuu joltain.

Kirjoittamiseni perustuu aina omiin retkiin ja kokemuksiin. Meiltä Kainuusta kun lähtee Lappiin, on hankalahkojen bussiyhteyksien vuoksi pakko yöpyä Rovaniemellä. Ruksaan aina majoituskortissa sekä kohdan Vapaa-ajan matka että Työmatka. Jokainen vaellus on tietysti lomaa ja kivaa, mutta yhtä vankasti joka reissu on työtä. Vain maastossa syntyvät ideat, kokemukset, ymmärrys eri kohteista, valokuvat.

Viime vuonna Erä-messuilla juttelin pitkään vanhemman herrasmiehen kanssa. Tulin omia taustojanikin valottaneeksi. Hän tunsi sen verran kirjankustannusalaa, että puhkesi hyväntahtoisesti nauramaan: "Vai jätit kallispalkkaiset insinöörin työt ja rupesit kirjoittamaan!" Rahallisestihan tämä ei tosiaan kovin kannattavaa ole, mutta eikö rikkautta ole se, että saa tehdä työkseenkin sellaista, josta äärettömästi pitää?