Kemijoki on Suomen pisin joki. Itä-Lapin selkosilta Pohjanlahdelle kertyy matkaa peräti viitisensataa kilometriä. Lapin mahtivirralla on kolme suurta latvahaaraa; Kitinen, Luiro ja Kemihaara. Näistä Kemihaaran katsotaan olevan joen pääuoman, vaikka se on pituudeltaan ja virtaamaltaan vähäisin. Miksi näin?

Muinoin eläneille ihmisille ei ollut merkitystä joen pituudella vaan sillä, pääsikö sen latvoilta siirtymään vedenjakajan yli toiseen vesistöön. Kemihaaran latvoilta pääsee kohtuullisen helposti Jäämerelle laskevan Tulomajoen vesistöön. Tämän vuoksi Kemihaaran katsottiin olevan Kemijoen pääuoma.

Alueen nimistö kertoo omaa karua kieltään sen sotaisasta menneisyydestä. Vedenjakajalla oleva suo tunnetaan Sotataipaleena ja Tulomajoen vesistön Nuorttin latvajoki Sotajokena. Tasaista metsä- ja suoerämaata hallitsevat Sotatunturien yksinäiset puuttomat laet.

Sotataipaleen on aikoinaan ylittänyt ainakin kaksi suurta sotajoukkoa. Petsamosta vuonna 1496 matkaan lähteneet venäläiset pääsivät pahan kerran yllättämään Pohjanlahden rannikon suomalaisen asujaimiston. Tuho ja hävitys oli pahempaa kuin kertaakaan aiemmin.

Suomalaiset kulkivat samaa reittiä lähes sata vuotta myöhemmin vuonna 1591. Tuolloin yli tuhat miestä käsittänyt sotaväenosasto matkasi Sotataipaleen kautta kohti itää tekemään pahojaan. Nuorttijoki merkitsee sekin juuri "itäjokea".

Sotajoukkojen taittamat taipaleet ovat olleet suunnattomia. Vesireittejä pitkin mereltä merelle kertyy yhteen suuntaan matkaa pitkälti yli 800 kilometriä. Matkalaisten vaivoina ovat olleet lukuisia hurjat kosket sekä epätietoisuus tulevasta. Monien kohtaloksi tulikin kaatua ainaisissa sodissa vieraalla maalla.

Minua ovat aina kiehtoneet vuosisatoja sitten taitetut matkat, eivät niinkään veriteot mihin ne johtivat. Kuljin poikani kanssa viime kesänä tätä samaa vainoreittiä. Meloimme Vouhtujokea sen latvoille, vedimme kanootin Sotataipaleen yli ja jatkoimme Sotajokea Nuorttille asti.

Retken tunnelma poikkesi kaikista aiemmin tekemistäni. Alueen historialliset tapahtumat olivat kaiken aikaa vahvasti läsnä. Niihin saattoi heittäytyä mukaan näkemällä edes pienen osan niistä vaivoista, mitä ihmiset aikoinaan joutuivat kokemaan. Kanootin vetäminen suon yli oli suorastaan hienoa.

Tulevana kesänä aiomme tehdä saman uudelleen. Tällä kertaa suuntaamme Korsataipaleelle, joka oli aikoinaan kullankaivajien käyttämä reitti näiden pyrkiessä Ivalojoelle. Mutta nyt reissua ei taiteta enää yhdessä päivässä viime kesän tapaan.

Lähdemme isäni ja poikani kanssa liikkeelle Puljun kylästä, josta aloitamme nousun kohti vedenjakajaa. Edessä on reilun viikon erämaataival, jonka aiomme päättää Ivalon Mattiin. Suunnitelmat ovat hyvässä vauhdissa ja odotamme jo innolla seuraavaa yhteistä kesälomareissua.